sunnuntai 23. elokuuta 2015

Pitkästä aikaa

Tässä tuli vähän pidempi blogitauko, en ole jostain syystä muidenkaan blogeja juuri lukenut tänä aikana. Mutta käsitöitä on valmistunut.


Nalle Taika-langasta valmistui jo viime jouluksi huivi. Ohje Novita syksy 2013, löytyy myös Novitan sivuilta. Jätin reunuksen pois koska oli tosi paksun oloinen kaulalla ilman sitäkin. Reunuksen kanssa olisi kyllä ollut kauniimpi. Tämä huivi meni äidille lahjaksi.


Tällaisen pipon tekaisin vanhemman mallisesta Novitan Teddystä 4-vuotiaalle kummitytölleni synttärilahjaksi. Malliin ei ole mitään ohjetta, kuvan mukaan näyttää olevan noin 48 silmukkaa (puikot 5½) ja suorana putkena ylös asti. Yläosan silmukoin yhteen.



Heidi Alanderin suunnittelemia Nurmilintuja (ohje Ravelry) on näkynyt blogeissa satoja ja mallihan on mainio. Tähän käytin vähän kallliimpaa lankaa Punta Yarnsin Merisockia, yksi vyyhti riitti. Puikot 3½. Huivi on ihana kevät/syksy -käyttöön, laskeutuu kauniisti.

Muitakin käsitöitä olen tehnyt, itseasiassa olen ollut tuottoisampi kuin aikoihin, mutta kaikista töistä ei ole kuvaa. Laitan kuvia uusista töistä toivottavasti mahdollisimman nopeasti.

Ei kommentteja: