perjantai 14. huhtikuuta 2017

Kevättää

Teen paljon käsitöitä, mutta jostain syystä valmista ei tule niin kauheasti. Ehkä olen hidas. Tällaisen huivin tein kuitenkin Pinterestistä löytyvän kuvan pohjalta, kuva on Ravelrysta, huivi on Joji Locatellin suunnittelema.


Harmaa lanka on vanhaa Novitan sävy-Woolia, raidoissa mm. Drops Baby Merinoa ja Novitan 7 veljestä. Puikot nro 4, silmukoita 32. Ainaoikeaa 52 krs, väriraita: 1 krs oikein (oikealla puolella), 1 krs oikein (nurjalla puolella), 2 o (langankierto, 2 o yhteen, 1 o) toista sulkeissa olevaa ja vielä 1 krs oikeaa nurjalla kerroksella. Eli väriraita on 4 kerroksen korkuinen. Yhteensä 6 väriraitaa, viimeisen raidan jälkeen neuloin 2 krs harmaalla, päätin silmukat ja neuloin huivin renkaaksi.


Nuorimmalle veljelle sain viimein valmiiksi jo aikoja sitten lupaamani villasukat. En osannutkaan enää kirjoa päälle niin hyvin kuin luulin, joten TPS:n logoa ei sukkiin ilmestynytkään, jotain sinne päin vain. Lankana 7 veljestä ja puikot 3½. Koko noin 42.


Välipalana neuloin Dropsin ohjeella myssyn Drops Alpacasta. Hieman liian reilunkokoinen tuli, en tiedä tuleeko käyttöön.


Jotain muutakin on tässä väliaikana valmistunut, mutta niistä ehkä seuraavassa päivityksessä.
Mukavaa kevään odotusta.

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Keeppikauluri

Neuloin ystävälleni vanhasta Novitan Crystal-langasta kaulurin. Lanka on todellakin vuosikertalankaa, sillä kerä on maksanut 3,90 markkaa! Kaulurin pystyy levittämään harteille tai taittamaan kaksinkerroin, niin kuin alla olevista kuvista näkyy. Pahoittelen kuvien huonoa laatua. Ensimmäisessä kuvassa näkyy oikea väri, joka on kirkkaansininen + kimallusta. Kaulurin ohje löytyy Ravelrystä.






Olen tehnyt langasta joskus allaolevan neuletakin, jota olen varsinkin nuorempana käyttänyt ahkerasti ns. bileneuleena topin päällä. Ohjeen mukaan neuleeseen olisi pitänyt tulla vetoketju, mutta lanka on sen verran kevyttä, että olen pitänyt takkia koristeneulalla tai vyöllä kiinni. Takkia on siis pesty ja pidetty, mutta käytönjälkiä ei näy, joten hyvälaatuista lankaa on, vaikka onkin polyesteria/polyamidia.


lauantai 13. helmikuuta 2016

Talven tekosia

18.12.2015 valmistuin viimein yliopistosta. Sain siis aloittaa tämän vuoden yhtä stressiä kevyempänä. Tammikuussa järjestin sen kunniaksi juhlat, samalla kun täytin pyöreitä. Ihanat juhlat oli. Tämä kuva on jo joulukuulta, kuten kukka-asetelmasta voi päätellä.



Muuten elämässä ei suurempia muutoksia, nelisen kuukautta sitten muutettiin vuokralle omakotitaloon, joten on taas pitänyt kolata itse pihaa ja huolehtia takkapuut sisälle. Nyt jo mietityttää kesäinen ruohonleikkuu, piha ei nimittäin ole kovin pieni.

Käsityörintamalla on tapahtunut, mutta valmiiksi asti ei mahdotonta määrää ole tullut. Mustavalkoisen pipon ohjeella "No home without you"-blogista tein jo syksyllä alla olevan musta-punakirjavan pipon. Tein aluksi 7-veljeksestä ohjeen mukaisen musta-valkoisen pipon, mutta 3½ puikoilla piposta tuli liian pieni (ehkä noin 5 vuotiaan kokoa). Aiemmin minulla on ollut löysä käsiala, mutta ehkä se sitten on tiukentunut. Purin sen pipon ja tein 4½ koon puikolla Dropsin Lima-langasta ja vanhoista 7 veljeksen Polkka-jämistä uuden isomman. Ja tämä on hyvä sekä ollut jo päivittäin käytössäkin. Ohje oli helppo ja selkeä, tykkään sanallisista ohjeista.



Kahdet sukatkin olen saanut valmiiksi, vaikka en mikään nopea sukantekijä olekaan. Ylimmät on tehty Nalle Taika-langasta Novitan perusohjeella, pyöröpuikko nro 2½. Koko noin 37-38. Nämä tein pojalle, mutta heillä ei kummallakaan ole periaatteessa tarvetta tällaisille hieman ohuemmille villasukille. Käyttävät villasukkia pääasiassa luistelemassa toisten sukkien päällä. Mutta ehkä nämä vielä tulevat käyttöön, omin ne itse ellei muuten. Kirsikanväriset sukat on 7 veljestä -langasta, pyöröpuikko nro 3½. Näihin kokeilin valepalmikkoa. Varsinaista ohjetta en mistään katsonut ja palmikot tulivatkin tuohon jalkaterän päälle hieman epäsymmetrisesti, mutta mielestäni ei jalassaollessa haittaa. Nämäkin sukat ovat vielä vailla käyttäjää, eivät jotenkin ole minuntyyliset, vaikka väri onkin ihana.


Huivirintamalla on valmistunut Moda-lehden 1/12 ohjeella huivi, johon käytin Dropsin Alpaca-langan loppuja (pyörö nro 4). Huivin teon jälkeen olen ostanut jo kahta noista sävyistä taas lisää, että ei olisi esim. tuossa turkoosissa osuudessa tarvinnut säästellä, lisäksi jouduin jättämään hieman kesken tuon pitsiosuuden langan loputtua. Toisaalta ihan kivan näköinen noin, beigeä osuutta on omaan makuuni liikaa, tämä huivi menikin lahjaksi.



Kummityttöni täytti tammikuussa 5 vuotta, hänelle tein lahjaksi heijastavan pipon. Lankoina musta Dropsin Nepal ja pinkki Red Heartin Reflective. Pyöröpuikko kokoa 5½. Pipo on tehty 68 silmukalla, aivan sopivan kokoinen oli. Nyt vain vaatisi jo kuulemma korjausta, en tiedä sitten onko joku lanka lähtenyt purkautumaan (aika paksu lanka, että on tietysti mahdollista että olen päätellyt huonosti) tai sitten ottanut johonkin risuun. Näen sitten kun pipo saapuu kummitädin korjaamolle :)



Työkaverini lahjoitti minulle tyttönsä vanhan toimistotuolin. En kehdannut ottaa sitä vastaan ilman mitään vastalahjaa, niinpä virkkasin pöllö-avaimenperän. Ohje löytyi Pinterestistä, mutta nyt kun kokeilen ohjetta ei enää löydy, vain linkki Etsyyn. Voi olla, että ohje vielä jossain netin syövereissä on. Virkkuukoukku nro 3 ja langat 7 veljestä. Taakse kiinnitin heijastinkangasta, joten toimii myös heijastimena. En ole mitään askarteluihmisiä, joten tämän tekemisessä meni paljon enemmän aikaa kun esimerkiksi yllä olevan pipon tekemisessä.



Kesken on tälläkin hetkellä melkein 10 työtä, että eiköhän lisääkin kuvia vielä tänne ilmaannu. Mukavaa alkavaa kevättä!

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisiä ajatuksia

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille.

Sain eräältä työkaverilta lahjaksi "vähän" lankoja kun tiesi minut innokkaaksi neulojaksi. Ei minulla vielä ennestään montaa kiloa ollutkaan...


Pääosa langoista on vuosikerta seiskaveikkaa, mutta löytyy ohuempaa ja paksumpaakin lankaa, melkein kaikki vyötteet kadonneet, että tuntuman mukaan arvioiden. Aivan ihana lahjoitushan tämä oli, niinpä päätin lahjoittaa työkaverille hieman lankoja takaisin lapasten muodossa...


 Lapasten malli Kiemurakukkaset  (Ravelrysta). Lankana siis mitä luultavammin Novitan 7 veljestä ja 3½ pyörö. Ohje oli ihan hyvä, mutta itse jouduin kaivamaan lisätietoa muualta, kun teen lapasia niin harvoin, olisivatkohan nämä neljännet lapaset jotka olen eläissäni tehnyt.

Kuulin samalla, että samaisen työkaverin äiti täytti juuri 80 v, joten samaan pakettiin samoissa langoista virkattuna valmistui tällainen kauluri.


 Tässä käytin virkkuukoukkua nro 6, jotta tuli vähän ilmavampi. Ohje löytyi Pinterestin kautta Maybe Matilda-blogista.

Valmiisiin töihini pitäisi vielä kiinnittää tekijän eli minun nimimerkkini, tilasin ikast-etiketistä valmista nimikointinauhaa. Nämä pitää siis itse ommella kiinni.


Eilen pidin päättelypäivän, eli päättelin jopa vuosi sitten valmistuneita tekeleitä. Niistä lisää seuraavalla kerralla. Mukavaa talven alkua!

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Pitkästä aikaa

Tässä tuli vähän pidempi blogitauko, en ole jostain syystä muidenkaan blogeja juuri lukenut tänä aikana. Mutta käsitöitä on valmistunut.


Nalle Taika-langasta valmistui jo viime jouluksi huivi. Ohje Novita syksy 2013, löytyy myös Novitan sivuilta. Jätin reunuksen pois koska oli tosi paksun oloinen kaulalla ilman sitäkin. Reunuksen kanssa olisi kyllä ollut kauniimpi. Tämä huivi meni äidille lahjaksi.


Tällaisen pipon tekaisin vanhemman mallisesta Novitan Teddystä 4-vuotiaalle kummitytölleni synttärilahjaksi. Malliin ei ole mitään ohjetta, kuvan mukaan näyttää olevan noin 48 silmukkaa (puikot 5½) ja suorana putkena ylös asti. Yläosan silmukoin yhteen.



Heidi Alanderin suunnittelemia Nurmilintuja (ohje Ravelry) on näkynyt blogeissa satoja ja mallihan on mainio. Tähän käytin vähän kallliimpaa lankaa Punta Yarnsin Merisockia, yksi vyyhti riitti. Puikot 3½. Huivi on ihana kevät/syksy -käyttöön, laskeutuu kauniisti.

Muitakin käsitöitä olen tehnyt, itseasiassa olen ollut tuottoisampi kuin aikoihin, mutta kaikista töistä ei ole kuvaa. Laitan kuvia uusista töistä toivottavasti mahdollisimman nopeasti.