Ostin pari kerää tätä lankaa (Cool flamme) jo muutama vuosi sitten, aikomuksena tehdä jonkinmoinen pipo - kaulahuivi-setti. Eihän kaksi kerää olisi kyllä kunnon settiin riittänytkään, mutta pipoa alkasin nyt tekemään. Vähensin koko ajan silmukoita ja purin liian leveät aloitukset, 52 silmukkaakin oli liikaa, vaihdoin jo kutosen puikoille mutta siltikin neulos oli sen verran harvaa, ettei siitä mitään hyvää talvipipoa olisi saanut aijalliseksi. Pikaselaus Ravelryssa, ja aloin tehdä kauluria tämän mallin mukaan.
Pidän todella paljon lopputuloksesta, kaulurista tuli ohjeen mukaista väljempi, niinkuin arvasinkin. Kaulurin saa levitettyä olkapäillekin, jos niitä paleltaa. Neuloin kasin pyöröllä, 88 silmukkaa puikoilla. Kaksi kerää kulutin kokonaisuudessaan, eli sain lankavarastojakin hyvin kulutettua. Yksi silmukkamerkki olisi ollut aivan ehdoton neuloessa, koska kierroksen vaihtuessa piti tehdä pari silmukkaa aina toisin. En omista silmukkamerkkejä ja olin liian laiska esimerkiksi solmimaan pienen langanpätkän puikolle, niinpä sain purkaa muutaman silmukan lähes joka vaihtokohdassa kun alkoi mennä väärin. Muille mallia mahdollisesti tekeville suosittelen hieman enemmän järkeä päähän...
Osallistuin pariin arpajaisiin ensimmäistä kertaa, kuvakkeet tuolla sivupalkissa jos teitäkin innostaa.
Huomenna on sen verran jännittävä työpäivä, esiintymistä isomman sakin edessä, että täksi päiväksi pitää keksiä kaikkea kivaa tekemistä, jotta unohtaisin asian. Eiköhän joku hyvä leffa ja uusi neuletyö aja aika hyvin sen asian. Ja nyt lenkille mukavaan syksyilmaan. (Sain miehenikin houkuteltua mukaan, tuolla se jo etsii lenkkareitaan, ihme...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti