sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Piippa

Kirjoneuletta en olekaan viime vuosina kokeillut, siksipä piti kokeilla neuloa tämä pipo. Suora linkki ohjeeseen löytyy täältä. Ohje on englanninkielinen, mutta koska malli tehdään lähes kokonaan mallikuvista kielitaitoa ei paljon tarvita. Lisäsin muutaman lisäkierroksen joustinneuleeseen, mutta muuten tein kutakuinkin ohjeen mukaan.



Tein Pipon Novitan wool-langasta, pyöröpuikoilla 3½. Mukava oli tehdä. Ensimmäistä kertaa elämässäni tein kirjoneuletta niin, että pidin kumpaakin lankaa sormen päällä ja siitä sitten vedin silmukan tarvittavasta langasta.



Kuvista tuli tuollaiset maalaishenkiset, vaikka itseltä se maalaishenki vähän uupuu. Toivoisin omaavani kunnon maatalon emännän hyviä puolia, kuten pelkäämättömyyden, ahkeruuden ja traktorinajotaidon. Näistä tuo viimeinen olisi kyllä hankittavissa, varsinkin jos pääsisi vähän helpommin käsiteltävän traktorin ohjaimiin.

Kuvissa näkyvät lapaset ovat muutama vuosi sitten tehdyt, lankana seitsemän veljestä ja ohjeena Novitan perusohje.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Banskuleipää käsitöiden lomassa

Ostin viikonloppuna paljon banaaneja tämän viikon eväiksi ja aamupalaksi. Niille ei kuitenkaan ole nyt eväinä niin paljon tarvetta, kun vietämme kotiviikkoa poikien vesirokon takia. Niinpä katselin netistä mielenkiintoisia banaanireseptejä ja törmäsin banaanileipään. Omani on sekoitus muiden reseptejä, pääosin matkittu täältä.



3     banaania
1 dl    sokeria
1     muna
50 g    voita sulatettuna
½ tl    suolaa
5 dl    vehnäjauhoja (osa mielellään grahamjauhoja tai leseitä)
1 tl     leivinjauhetta
1 tl    soodaa
1 tl     vaniljasokeria
½  dl     hasselpähkinärouhetta
1 tl    kanelia

Muussaa banaani, lisää joukkoon sokeria, muna ja voi. Lisää muut aineet ja sekoita. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. 175 asteen uunissa noin 1 h 15 min.

Hyvää tuli, leivän ja kakun sekoitusta. Pikkasen voita päälle voi laittaa. Käsityörintamalla ei ole hiljaista, selailen vaan pääosin lehtiä ja Ravelrya varsinaisen tekemisen sijasta. Etsin täydellisen liivin/pikkupuseron ohjetta tai sitten jotain pikkukivaa, johon soveltuisi omat langanloppuni. Keskeneräisiä töitäkin kyllä löytyy, jotka valmistunevat pikkuhiljaa, tai sitten eivät.

lauantai 2. lokakuuta 2010

Lahjapipo ja muuta mukavaa

Anopilla on huomenna synttärit. Mies peräti ehdotti, että neuloisin äitillensä pipon. No, mikäpä siinä. Lankahyllystä löytyi paksua rauhallisen väristä lankaa (kaikki lankani eivät todellakaan ole ns. rauhallisen värisiä) ja Ravelrysta ohje. (An Unoriginal Hat, suora linkki blogiohjeeseen) Kuvat ovat huonoja, iltasella otettuja sisäkuvia...


Tässäpä tämä pipo nököttää sängynpäädyssä. Pipo oli nopea tehdä, mutta kuitenkin mielenkiintoinen, kun noita palmikonkiertoja aina välillä on. Lopputuloksena paksu ja ihana pipo. Jos anoppi ei tykkää, pyydän tämän itselleni... Taatusti teen tällaisen kyllä itselleni muutenkin jossakin välissä, vaikka pipo ei näissä kuvissa näytäkään parhaita puoliaan.


Lankana on Viking Balder ja puikkoina kasin pyöröt. Aika nihkeästi kulki lanka ainakin minun pyöröpuikoillani, helpommalla olisi varmaan päässyt sukkapuikoilla.


Tuossa ylhäällä on sitkeä tapaus. Mehuvärjätystä Novita Wool-langasta olisi tarkoitus tulla pitsihuivi (ohje: Knitty). Edistyminen on aika hidasta ja ohje sen verran kinkkinen, että jokaisen tauon jälkeen joutuu opettelemaan kuvion taas alusta. Tällaiset pitsikuviomallit pitäisi tehdä aina yhdellä kertaa loppuun, mutta sehän olisi minulle aivan liikaa, todellakin. Tässä nyt sitten mietin, että puranko tämän ja teen langasta sellaisen kaulurintyylisen (cowl) vai jaksanko jatkaa huiviksi asti. Ihanan kevyt ja kaunis tästä kyllä tulisi, jos sen loppuun asti pakertaisi.

Ystäväni hyvä elämänohje on, että pitäisi ajatella positiivisesti, jolloin elämä helpommin olisikin positiivisempaa. Eihän se aina näin ole, mutta eipä negatiivisella ajattelulla nyt ainakaan mitään positiivista synny. Ajattelin aloittaa myös tässä blogissa positiivisemmat ajat: ei enää valitusta siitä kuinka opiskelu vie viimeisetkin mehut vaan mietintöjä mm. siitä mitä aikuisena opiskellessa oppii. Maanantainakin minulla on vieraiden ihmisten edessä esitelmät englanniksi yritysten strategioista ja ruotsiksi itse valitusta aiheesta. Opin kieliä, opin esiintymään, opin mokaamaan... Stop. Negatiivisuuspeikko se siellä taas nakertaa. No, hiljaa hyvä tulee.