Kauan kummitellut huivi Novitan woolista on vihdoin valmis. Langan olen itse mehuvärjännyt syksyisen sävyiseksi (orastava keväthän onkin siis juuri oikea aika saada huivi valmiiksi!). Ohje on Knittystä, en oppinut mallikertaa koko aikana ulkoa, aika takkuista oli neulominen. Pituutta venytettynä noin 180 senttiä, ihan en jaksanut toista kerää kokonaan enää neuloa, joten lankaa meni noin 75 grammaa. Unohtakaa päättämättömät langanpäät ja se, että kuva on ylösalaisin...
Dropsin alpacaa olen hamstrannut muutamankin kerän, niistä aloittelin Plain and simple pulloveria, mutta 2½ puikoillakin puserosta tulee käsialallani aivan liian suuri. En usko, että jaksan muokata ohjetta, sillä pitkät sileät osuudet eivät taida olla oikein minulle sopivia. Hyvä tv:n katseluneulehan tämä kyllä olisi... Kuvassa näkyy myös Murun takatassut.
Muita päätöksiä, joita olen tehnyt on mm.
- tehdä viimeiset kaksi kurssia opiskeluista ennen kesää ja miettiä lopputyöaihetta edes alkutilaan. Olen nyt vuoden jo laiskotellut tällä saralla.
- saada vyötärönympäryksestä edes 5 cm pois ennen kesää ja jos se ei onnistu, taipua vihdoinkin ostamaan kaksi numeroa isompia housuja.
- olla onnellinen. Tämä on vaikein päätös pitää!
2 kommenttia:
Kivan näköinen huivi!
Kiitos :)
Lähetä kommentti