keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Lämmintä piisaa

Ei näytä ilmat mitenkään syksyisiltä vielä ja hyvä niin. Tykkään kyllä syksystä, mutta kylmä ja pimeä talvi kammottaa taas jo valmiiksi. Osasyynä saattaa olla iso, vanha ja harva asumuksemme, jossa parhaimmillaan on talviaamuisin viitisen astetta lämmintä.

Kaverini kaveri (ja vähän minunkin) sai poikavauvan ja päätin neuloa hänelle jotain muistamista. En muka jaksanut aloittaa mitään mitä pitäisi tehdä kaksi, siis esimerkiksi tossuja, vaan päätin käyttää samaa ohjetta millä tein villatakin kummitytölleni. Villatakki löytyy blogistani täältä. Lankana Viking Baby Ull, puikot 2½. Aloitin 86 silmukalla, sillä lanka on ohuempaa, mutta koska tein lisäyksiäkin enemmän, paidasta on tulossa yksivuotiaan kokoa ja liian leveä siksikin. Ohjeena siis muuten mainio Top down raglan baby sweater Ravelrysta. Purkuun menee varmaan tämä ja ehkä aloitan kuitenkin niitä tossuja. Tai sitten muistan kortilla...



Työni ovat tosiaan tällä viikolla alkaneet, kuukauden putki nyt ainakin. Opiskelutauko on vieläkin venynyt, mutta töissä on sen verran ylimääräistä aikaa, että voisin yrittää yhtä rästityötä tehdä siellä. Syksyn lähestyminen tietää monesti asioiden alkua, siksi se onkin mukava ja toisaalta stressaava ajankohta. Ainakin pitäisi opiskelujen lisäksi aloittaa taas lenkkeilyt.

Olen myös vihdoin siirtänyt töitäni myös Ravelryyn, josta minut löytää samalla nimimerkillä. Mukavaa loppukesää!

Ei kommentteja: