sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Sukka valmis, oho.

Yksi sukka on odottanut valmistumistaan jo vuosia. Ostin tätä Novitan raitalankaa heti sen ilmestyttyä, eli noin nelisen vuotta sitten ja neuloin yhden sukan sukkapuikoilla. Jostain syystä tuli todella paha toisen sukan syndrooma ja toinen valmistui vasta tänään.

Tein tämän pitkällä sukkapuikolla (nro 3½), melkein samanlainen tuli, mutta käsiala oli hivenen löysempää ja sukkapuikoilla tehdyssä sukassa näkyy hieman puikkojen vaihtokohdat. Silmukoita oli 44 ja Novitan perusohjetta käytin, lankakääreessä ollut ohje oli jo ehtinyt hukkaantua, mutta laskeskelin vähän silmukoita ja rivejä, jotta ohje todellakin oli sama. En yrittänytkään täsmätä raitoja ja aloitin tämän toisen sukan kerän sisältä, jottei satu osumaan raidat melkein samoihin paikkoihin.




Olen saanut muutakin aikaiseksi, mutta koska lahjan saajat saattavat piipahtaa tännekkin, en voi niitä täällä vielä esitellä, joulun jälkeen sitten... Aivan kamala hinku päällä aloitella koko ajan uusia töitä, käsityölehdet on selailtu (taas!) ja nettiä samaten. Aika vain meinaa olla vähän rajallista töiden jälkeen. Olisi hyvä jos käsityöhinku pysyisikin päällä, niin saisin viimeinkin tehtyä joululahjat ajoissa, eikä taas oltaisi lähikaupungin marketeissa kiertelemässä aatonaattona...

Blogin päivitysvauhti on pysynyt tällaisena verkkaisena, siitä huolimatta olen kuitenkin saanut toisen lukijan, tervetuloa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pakko sanoa tuosta sukka-asiasta, että ymmärrän ihan täysillä. Suorastaan liikutun, että neljän vuoden koitos on viety päätökseen. Sukkien neulonta on jotakin niin mystistä, että valmistunut pari on aina tuuletuksen paikka! Ja vinkkaanpa sinullekkin, että vaihda blogisi kommentointiasetuksista päälle se ponnahdusikkuna. On meinaan täällä lukijapäässä kommentointi sitten helpompaa.:) Terv. Outi harmaasta arjesta.

Memmuliini kirjoitti...

Kiitos vierailusta ja vinkistä :)