Uusi vuosi on vaihtunut. Uuden vuoden lupauksia olen taas tehnyt (rikottaviksi). Toivottavasti tulossa on hyvä vuosi. Neulomisintoni on onneksi jatkunut tämänkin vuoden puolelle.
Itselleni tekaisin ihanan värisestä Dropsin Andes- langasta pipon tällä ohjeella, tässä Ravelrylinkki. Puikkona kutosen pyörö. Alakuvassa oikeampi väri. Tekeillä on samasta langasta myös kauluri, mistä kuvia myöhemmin.
Nuoremmalle pojalle aloittelin hänen valitsemastaan mustasta langasta kauluria joustinneuleena, kesken kaiken poika kuitenkin päätti, ettei haluakaan kauluria vaan pipon. Niinpä siitä tuli joustinneuleinen peruspipo. Lankana Dropsin Lima ja puikot 3½. Yksi kerä meni.
Niinkuin langoista huomaa Dropsin alpakkamarkkinoilla tuli vierailtua tuossa Tapion kaupassa pariinkin otteeseen. Langat ovat niin ihania ja suht halpoja kuitenkin. Alakuvassa kuitenkin perus-seitsemää veljestä, raitasukat. Neuloin sukat pyöröpuikoilla kaksi kerralla varpaista lähtien tiimalasikantapäällä, paljon uutta siis. Ohjeena käytin Novita sukkalehden ohjetta muunneltuna. Kahden sukan kerrallaan neulominen on kuitenkin sen verran hidasta, että seuraavalla kerralla neulon kyllä pyöröpuikolla, mutta yhden kuitenkin vain kerralla, vaikka sitten jääkin helposti se toinen sukka odottamaan valmistumistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti