keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Vuosi 2011

Yhtäkkiä ajatellen tuntui, että kuluva vuosi on ollut aika mitäänsanomaton. Valokuvia selatessani huomasin kuitenkin, että onhan tänä vuonna tapahtunut kaikenlaista mukavaakin. On ollut muutamat hauskat juhlat, erityisen kiva kesälomareissu ja muutenkin ihana lämmin kesä, on ollut vapaata ja töitä, arkea ja juhlaa. Neulevuosi 2011 näyttää kutakuinkin tältä:




Joulu meni mukavasti suvun kesken (miehen suvun tänä vuonna). Meillä on viisi kissaa ja joulukuusi vielä pystyssä, muutama pallo tosin pyörii lattialla. Jouluruokaa en juurikaan tänä vuonna maistellut, sillä sain nielutulehduksen ilmeisesti joltain ilkimykseltä "joululahjaksi", mutta eipä tullut sitten joulukilojakaan mitä pitäisi pudotella. Suklaata on mennyt pari rasiaa kuitenkin... Piharakennuksen katolla rotkottaa vieläkin mänty tapaninpäivän myrskyn kunniaksi, onneksi katto vaikuttaa kuitenkin suht ehjältä. Joulunaikaan mahtui siis kaikenlaista.

Nyt voin esitellä vielä parit joululahjat, mitkä ovat jääneet esittelemättä, eli ystävälleni tekemäni mössykät:


Ystäväni ei tykkää villasta, joten näissä lankana Novitan karuselli. Puikot nro 8. Kauluri on tuollainen yksinkertainen pötkö 4 o, 1 n -neulosta (malli keksitty tästä), vähän olisi saanut olla pidempi näin jälkikäteen ajatellen. Myssy on helmineuletta ja malli oma. Tupsu on Dropsin Eskimoa, eli villaa.



Hermionen myssyn ohje on Ravelrysta, puikot 3½ ja lankana Marks&Kattens Carolina (akryylia). Myssyn nimi tulee siitä, että Hermionella on ilmeisesti yhdessä Harry Potter - elokuvassa ollut samantapainen mösä. Tämä malli minun on pitänyt jo kauan toteuttaa, ilmeisesti pitää itsellekin tämä tehdä jossakin välissä. Hieman liian pipomainen tuli omaan makuuni ohjeen mukaisesti toteutettuna ja tällä tiheydellä, tätäkin myssyä yritin kipon päällä kosteana hieman venyttää.

Pari pienehköä neuletta on lähes valmiina, että tälle vuodelle tulee vielä lisää valmiitä töitä. Niistä kuvia sitten, kun valmistuvat. Hyvää uutta vuotta kaikille!

Ei kommentteja: