lauantai 21. heinäkuuta 2012

Ajatus roudasta ajaa porsaan kotiin

Tervehdys kaikille blogini katselijoille pitkästä aikaa. Niin kuin otsikkokin kertoo, ensimmäiset ajatukset syksystä ovat tuoneet neulontavireen taas päälle. En toki koko kesää ole ihan toimettomana käsityörintamalla ollut, mutta vähemmän on kuitenkin tullut neulottua. Uusi kamerakin on saatu hankittua rikkoutuneen tilalle niin kuvia saa taas.


Muutamat tiskirätit tein aikani kuluksi. Lankana joku lidlin puuvillalanka ja puikot 3½. Ohje Ravelryssa. Kuvassa vielä langanpäät päättelemättä, mutta nyt jo päätelty ja käytössäkin testattu: Hiukan paksuja tuli, mutta ajavat asiansa. Yhtä isompaa virkkaustyötä olen tehnyt muun ajan kun on huvittanut käsitöitä tehdä. Siitä kuvia ehkä pikapuolin, sillä pikkuhiljaa lähenee haluttu mitta.

Muuten on kesä mennyt työvoittoisesti, viikon päästä alkaa parin viikon loma ja siitä aion ottaa enemmän irti. Toivottavasti silloin on mukavat ilmat istuskella pihalla.

Pikaisiin näkemisiin!

Ei kommentteja: