Vanhemman pojan pipo on valmis. Lanka on pojan itse valitsemaa ja tietenkin sitten tosi ohutta, joten neulominen kestää jonkin aikaa ja pipo vaatii ehkä jostain kuluneesta trikoopaidasta tehdyn vuorin, jotta sillä pärjäisi edes pienillä pakkasilla.
Lanka: Dropsin Fabel
Puikot: 2½ pyöröt
Malli: Who? (ravelrysta) pöllökuvio
Langan ohuudesta johtuen tein mallista aikuisten koon ja lisäsin vielä yhden mallikerran eli 121 silmukalla neuloskelin. Koska lanka on tuollaista moniväristä, pöllökuviot eivät tule hyvin esiin, mutta onpa kuitenkin jotenkin kivempi kuin pelkällä sileällä tehty pipo. Pöllön päät jäi sen verran pieniksi (myös sen takia kun hyppäsin yhden kierroksen yli) että pitäisi hankkia esimerkiksi jotain puuhelmiä silmiksi, napit ovat liian isoja.
Nuo päälakikavennukset on aika kivat.
Huomioimatta kannattaa jättää takana näkyvän tietokonepöydän sotkuisuus, nuori herra ei valokuvan ottohetkellä suostunut nousemaan tuolista, koska ruudulla näkyi juuri Viirua ja Pesosta. Ihania ohjelmia kyllä ovat, näin sivuhuomautuksena.
Taas sen huomaa, ettei kannata pienistä valitella:" keuhkot on vähä kipeet, kylki on vähä kipee..." NO, nyt iski päälle oikein kunnon flunssa taas toisen sellaisen perään ja ne keuhkot ovat nyt yskiessä sitten todella kipeät. Ja koska tulehdusarvot ei ole nousseet, kyseessä on virus, joka pitää vain kärsiä. Nyt alan ymmärtämään äreitä vanhoja vaareja ja muoreja, jos kipu on jatkuvaa on vaikea olla iloinen. Kunnioitan niitä, jotka siihen pystyvät!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti